Tapahtumakalenteri

Kaupunginvaltuuston kokousKeskiviikko  5.5.2021 - Kaupungintalo

Kaupunginvaltuuston kokous alkaa klo 18.00- alkaen

Puheenvuoroni AM-ohjelmaan, jonka pidin valtuustossa kohdassa 8:

Kiitos pj

Kuten kyselytunnilla asiaa sivuttiin, Kaupungin tulee olla huolestunut veroa maksavien asukkaiden poismuutosta, joiden osalta kuntien välistä muuttotappiota  Helsingissä oli Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna 983 henkilöä ja 2021 tammi-maaliskuussa jo n. 2000 henkilöä. Huolestuttavaa asiassa on, että Helsinkiin kohdistuvasta muutosta oli maahanmuuttoperäistä muuttoa 2/3 osaa.

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2018 Maahanmuuttajien saamat tuet Helsingissä olivat n.40% (toimeentulon, työttömyystuen ja asumistuen) euromäärän osalta n.327 milj.  HS:n syyskuussa 2020 tekemässä tutkimuksessa haastatellun Kelan tutkija Sami Tuorin mukaan maahanmuuttajien tuen osuus oli jo yli 50% euromäärinä tukien kasvu tämän perusteella jo lähes 100milj. ja tilanne on vain pahentunut tämän vuoden aikana. Kaupungin budjetista tämä tulee vastaamaan n. 12 % osuutta, tästä tulee olla huolestunut.

Asuntojen myyntimäärien kasvusta puhuttaessa on luonnollista, että asuntokaupat ovat lisääntyneet. Helsingissähän rakennettiin ennätysmäärä uusia asuntoja, luonnollisesti nämä uudet asunnot olisivat jääneet myymättä, jos kauppojen määrä ei olisi lisääntynyt. Tuetun asumisen määrä on samassa yhteydessä huolestuttavasti lisääntynyt.

Asuntojenjakoperusteisiin tulisikin puuttua, jotta tänne töihin tulevat ja täällä  jo syntyneet ja opiskelevat olisivat asuntojonojen kärjessä.

 Kommenttina vielä Kaavoituksen osalta: Hernesaaren osalta tulisikin rakentaa tunneli, joka yhdistetään Jätkäsaaren tulevaan tunneliin, jotta autoliikenteen purku alueelta saataisiin toimimaan. Itse tein valtuustossa ponnen autoliikenteen huomioon ottamisesta alueella, ettei Jätkäsaaren virheitä toistettaisi, mutta tämä ponsi ei saanut valtuuston enemmistön tukea. Nythän Hallinto-oikeus on rakentamisen tyrmännyt lainvastaisena.

Valtuustosali5521.JPG

ValtuustoJuhaniNuutti.JPG

Tapahtuman kotisivut

Helsingin Yrittäjien kuntavaalipaneeliTiistai  11.5.2021

Helsingin yrittäjien Kuntavaalipaneeli MTV3 studiossa 11.5 klo 17 alkaen

Kuvia paneelista:

Yrittajapaneeli.JPG

MTVStudio.JPG

Yrittajapaneeli2.JPG

 

Lisätietoa paneelista https://www.yrittajat.fi/helsingin-yrittajat/a/tapahtumat/643419-helsingin-yrittajien-kuntavaalipaneeli

Vaalinumero 481Perjantai  14.5.2021

Vaalinumero 481 tuli ja Flyerit lähti painoon:

Vaaliesite20212.jpg

Vaaliflyeritakaosa.jpg

Kaupunginhallituksen kokousMaanantai  17.5.2021
#PS oli 17.5 kaupunginhallituksessa estämässä pormestarin ja apulaispormestariston palkkojen korottamista ja lisäkulujen syntymistä Helsinkiläisille veronmaksajille. #siksips #kuntavaalit2021 #Juhanivaltuustoon #kuntavaalitHki #481
Kaupunginvaltuuston kokousKeskiviikko  19.5.2021 - Kaupungintalo
Kokous alkaa klo 18.00
Vaalimainosten varkausTiistai  25.5.2021 - Helsinki

Huomio Varastettu!

Siltamainoksiani ja banderolleja on viety 16.5 Kannelmäki, Kaupintien ja Näyttelijäntien kulma. Sörnäisten rantantie Näkinsilta 19.5 ja Mäkelänkadun yläpuolella olevalta Asemapäälikönkadun sillalta 20.5. Rikosilmoitukset varkauksista on tehty ja rangaistusasteikko on sakoista aina-1,5v vankeutta. Asianomaisia pyydetään palauttamaan banderollit pikaisesti, jotta välttyvät pahemmilta seuraamuksilta. Mikäli olet havainnut epämääräistä liikehdintää ko. aikoina tai henkilöitä kantamassa n. 5m leveää banderollia, tiedot voi välittää allekirjoittaneelle tai poliisille(Kuvat alla). Vaalimateriaalien ja Perussuomalaisten vaalimainosten tuhoaminen on alkanut. Vihervasemmiston viha yltyy, kun Perussuomalaisten kannatus kasvaa. Muista äänestää Perussuomalaista ehdokasta Helsingissä nrolla # 481 #siksips #kuntavaalit2021Hki #Juhanivaltuustoon

Banderolli1Kaupintie-Nayttelijantie.JPG

Banderolli2_Nakinsilta_Sornainen.JPG

Banderolli_3_Makelankatu-Asemapaalikonkatu_kevyenliikenteen_silta.JPG

Ennakkoäänestysaika kotimaassaKeskiviikko  26.5.2021 - Tiistai 8.6.2021 - Posti
Ennakkoäänestys kotimaassa alkaa 26.5.2021 ja päättyy 8.6.2021